sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pitkästä aikaa mätsärissä

Tänään oltiin Ransun kanssa pitkästä aikaa mätsärissä. Orimattilan Megamyyntiareenalle on valmistunut uusi halli, jossa oli varsin hyvät olosuhteet mätsärin pitoon. Ja kyllä oli koiriakin! Pentujakin taisi pelkästään olla yli 60, ja pieniä aikuisiakin varmaan nelisenkymmentä. 

Ransu jostain syystä jännitti tapahtumaa, ainakin jos turkkiin ilmestyneen hilseen perusteella voi jotain päätellä. Kehässä meni ihan hyvin, saatiin punainen. Punaisten kehässäkin jaksoi vielä melko hyvin, siinä ei sijoituttu.

Hienoa, että Megamyyntiareena on satsannut tuohon halliin. Siellä on hyvä pitää mitä tahansa tapahtumia, mutta juuri tämmöisille koiratapahtumille se on varsin oivallinen paikka. Kolme reilunkokoista kehää mahtui hyvin tilaan, ja vielä jäi tilaa häkeille ja kulkuväylillekin.